Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
28293031123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728123

RSS

Instagram
 Suojasäällä
10.02.2019 12:04 | Marska

Rännänsekainen +1 lämpöasteen sumuisen helmenharmaa helmikuinen sunnuntaiaamu on valjennut. Heräsin jo kuin työviikkoon… Liekö Suomessa edelleen 1,5 miljoonaa yhden henkilön taloutta ellei lemmikkejä lasketa lukuun? Nuori on nimittäin ollut perjantaista poissa kotoa ja olen saanut nauttia tästä yksinolosta. Asumisväljyydestä puheenollen olemme kahden henkilön taloudessa tässä kolmen solun opiskelija-asunnossa yhden huoneista ollessa nyt oleskelutilana vanhemman tyttären muutettua pois; 37,25 neliön verran tilajakona puoliksi eli yksiön verran. Äitini asuttaa talvisin alakertaa maalaistalosta lapsuudenkotiaan, jonka tupa taitaa olla ainakin tämän yhden yksiön kokoinen. Kesäisin asuttavana ja leikittävänä on yläkerran aula/oleskelutila sekä pari makuuhuonetta. Ystävättärelläni puolestaan on yksin asuttavana rivarikolmio saunalla ja omalla patiotakapihalla. Miten itse asut? Are you too good for your home? Kateellisten panettelua piisaa… Entäpäs puolestaan nämä asumisen kulut ja muut mukavuudet?

Heräsin nälkään ja valutin kahvit käyden toki tietenkin aamuveskiksessäkin. Mieleeni tuli miesten typeryys sortuessaan viettelijättäriin, petollisiin ja kavaltaviin naisiin; saatikka jos hairahduksesta saa vielä jonkun seksitaudinkin kotiinviemisiksi tai eitoivotunraskaus uutisen. Tämä saattaa olla toisen toive ja unelma itsessään. Mutta asioilla on kääntöpuolensa, sillä mistäs miehet saavat näitä huonoja naisia ellemme itse ole näitä. Miten helppo tai vaikea tapaus itse olet ja mistä lyöt vetoa kenenkin pukille pääsemiseksi – venäläisen ruletin tavoin kuudesti laukeavassa on yksi panos ja viisi tyhjää. Jos tällä osuma- ja uppoamistarkkuudella saat vetosi läpi on prosenttisi päästä petipuuhiin siis 16,67 eli melko kehno, mutta toisinpäin ajateltuna olet seksitaudeilta ym. ikävän oireilta sekä seksin arkipäiväistymisiltä turvassa 83,33 %. Tämähän on puolestaan ihan loistava prosentti. Ajatelkaamme siis positiivisesti. Se joka toista haukkuu, niin itse on sukupuoleen, ikään, ihonväriin, äidinkieleen ym. katsomatta. Nyt olen oppinut läksyni ihmisten kanssa toimimisen suhteen ja ajattelen nyt siten, että edusti kukakin taho mitä tahansa niin pidän heitä kuin ystävänä – pahinta kilpakumppania kuin vihollistakin, jos näitä nyt on edes olemassakaan. Oma heikkous vahvuuden sijaan, rajoittuneisuus mahdollisuuksien sijaan, väsymys energisyyden sijaan, ärtyisyys ja kiukkuisuus iloisuuden ja tyyneyden sijaan eli omat sisäiset voimavarat ja kulloisetkin paineet ovat ehkä meillä kaikilla kuitenkin ne suurimmat viholliset ajan kanssa. Nytkin se aika vain kipittää eteenpäin.

Pikku koira kipitti kylkeen tullessani olkkarin sohvalle tähän nuoren opiskelukäyttöön pantatun amisminidellläppärin ääreen. Ihana pieni lämmin karvapalloksi kääriytynyt kerä kupeessa kyhnöttämässä ja pidettävänä hyvänä. Pystytkö puolestasi olemaan aina itsellesi kaveri sekä kohtaamillesi ihmisille tähän asti sen syvemmässä merkityksessä kuin pelkkä hyvän päivän tuttu? Tämän opettelu alkaa olla hanskassa – ainoastaan omassa piirissäni on kato ihmisissä ollut rajua, joskin nyt on onneksi sentään isoveljen tytär pyöräyttänyt pari pientä poikaa lisäämään perhepiirin päitä ja kummipoikani nai miniän sukuun toissa kesänä nuorena miehenä 1992 syntyneenä.

Sotilasvalat on juhlallisesti kajautettu ilmaan ja Karjalan prikaatin varuskunnassa Vekaranjärvellä taisi olla 7 vai peräti 8 pataljoonaa uusia alokkaita Kainuun prikaatissa ollessa pari tuhatta ja ruotsinkielisessä (Salsvik?) myöskin tammikuussa palvelukseen astuneita isänmaan puolesta sotilaiksi koulutettavia. Liekö monta tyttöä joukossa? Olen ainoan kerran ollut katsomassa sotilasvalaa Ylämyllyllä Liperissä pikkuveljen ollessa moottorikelkkamiehenä tuolloin. Nyt varuskuntaa ei enää edes ole, vaan legenda elää. Vanhempi tytär ehti käydä vielä Lappeenrannassa rakuunasotilasvalan katsomisella linnoituksen kentällä poikakaverinsa palvellessa täällä armeijan kaluston kuljetuspuolella hänkin. Armeijaan suuntaavia kotilomilta palaavia näen aika ajoin yhteiskuljetuksiin menossa tai kyytiä odottamassa bussipysäkillä koiran kanssa kuleksiessa.

Niinhän sitä sanotaan, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Tämä on vain kaiku, mutta mikäli osaa vaikuttamisen ja mainonnan sekä hyödyntää mediaa saa näkyvyyttä kiinnostavuuden kasvaessa. Ainoastaanhan vain taivas on rajana, joskin alkuinnostuksen jälkeen on tärkeää saada mielenkiinto pysymään yllä uusien ’temppujen’ merkeissä…

Milloin on puolestaan mikäkin jo liian myöhäistä – ainakin silloin kuin ei ole enää elintoimintoja kyseisen ihmisen kohdalla ellei saada elvyttämällä vielä virkoamaan.

Entäs puolestaan oppiminen – millainen oppija olet? Tarpeeksi kun toistaa asioita tulee näistä viimein rutiineja ja silloin voi sanoa kai jo osaavansa niin kuin on oppinut jonkun asian tekemään. Perjantaina ei etäohjattava kone suostunut komentokehotteesta käynnistymään. Olisiko tämä pitänyt sammuttaa ensin – siis etätoimintona? Toinen opettajista kertoi kokeilleensa kotona tätä ladattuaan jonkun avausohjelman, jonka kautta otti yhteyden avattavaan laitteeseen. Oli onnistunut. Tietokannoissa peräkärrivuokraamon taulujen yhteydet eivät puolestaan olleet napsahtaa kohdilleen. Huomenna näihin palataan. Oikeasti kaikkein parasta oppiahan se on, kun ei menekään niin kuin vettä vaan ja kuin Srömsössä ikään vaan päinvastoin mättää ja tökkii oikein urakalla. 

Liekö ilmassa oman kodin muuttoa, sillä tähän asti olen saanut näin vuoden edetessä yleensä kaikki elävät multakasvit kuolemaan. Tänä vuonna on toisin. Lähes jokainen mandariininsiemenkin on itänyt minkä olen multaan tökännyt, orkidea alkoi tekemään kukintoa puolen vuoden kukkimisen jälkeen ja muutkin kaikki kasvit voivat hyvin, paitsi parvekeneilikka ja jouluruusu (nostin piiloon makkarini verhon taakse odottamaan kevään lämpenemistä ja parvekeaikaa, jos siihen asti kituuttavat pysyä hengissä saaden happea ja valoa sekä ulkoilman raikkautta). Kymmenen kuukauden päästä on tammikuun kymmenes 2020 ja silloin näkee mitä tämä vuosi piti sisällään.

Jos sanoin eilen, että ihmisyys on juttuni niin näin on ja kun näin elää ei ihmisen iällä ole merkitystä – ainoastaan ihmisen kohtaamisella ja hänen tarinallaan. Millainen on sinun tarinasi tähän asti? Lapset ja eläimet aistivat tämän signaalin ollen hyviä kavereita vaikkei aina edes ole koirakaan mukana. Jaksamista tässä raadollisessa elämässä talouspaineissa, terveydenuhalla ihmisten höyrytessä polttaa itsensä loppuun ja vielä vaikeissa ihmissuhteissa, helppoja ei kai ole olemassakaan. Oma nuorempi tyttäreni sanoi minulle kiitoksen siitä, että olen jaksanut elää ja olla äitinä läsnä hänen ja isosiskonsa kasvukivuissa nuoruuteen kohden aikuisuutta. Hänen kaverinsa ovat kuulemma paljon helpompia nuoria ja siltikään vanhempansa eivät aina edes oikein ymmärrä eikä jaksa näitä. Niin… vaan minustahan tyttäreni ovat olleet vain puoliksi yhtä vaikeita kuin itse olin – Luojalle kiitos, että olen elämässä selvinnyt tähän asti. Paljastan nyt, että olen mm. kännissä kävellyt ilman mitään turvavaljaita Pieksämäen rautatieaseman ylittävää sillankaidetta siellä heiluessani. Vaan mitäs noista menneistä – liekö ollut sama reissu, kun bubissa joku taho otti avokkaan jalastani ja vetäisi juoda tästä kaadettuaan juomaansa ensin siihen (joku kangasniemeläinen nuori mies?). Lie sekin ollut joku veto tai muu känniläisen älynväläys yms. Ja Pieksämäen asemalla soi blues….

Ulkona on niin koiranilma ettei pikkukoira viihtynyt kuin pakollisen koirapuistolenkin, enkä itsekään taida nokkaani näyttää ellei sitten tarvitse lähteä nuoremman hakuun. Kotiin koirankusetukselta tullessa kokeilin epähuomiossa avainta kerrosta alempaan oveen ja eihän se sinne pelitä. Näin ei ole minulle kyllä koskaan vielä aiemmin käynytkään, vaan kerta se on ensimmäinenkin; sitä kun on ajatuksissaan.

 

 

 


( Päivitetty: 10.02.2019 12:08 )

 - Marska | Kommentoi


©2019 layout14 - suntuubi.com